Blog

Vappu

Iloista vappua!

Vappu on vuosittain 1. päivänä toukokuuta vietettävä enimmäkseen länsimaalainen kansainvälinen juhlapäivä ja monissa maissa yleinen vapaapäivä. Se on kevään loppupuolen juhlapäivä. Suomessa vapunpäivänä vietetään mm.  työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaali juhlana.

Suomessa työläisten Vappu marssilla on pitkä perinne. Vappu marssin iskulauseissa on vaadittu työläisten olojen paranemista.

Vappu on kevään tulon juhla. Suomessa Vappu on kuulunut myös maatalouden vanhoihin merkkipäivän. Joissakin paikoissa laskettiin vappuna karja laitumelle ja Pohjanmaalla lapset juoksentelivat lehmänkellot kaulassa “kellottelivat” karja onnen varmistamiseksi.

Rannikkoseudulla on poltettu juhlatulia ja helavalkeita. Näiden tulien äärellä pidettiin hauskaa, syötiin, juotiin ja tanssittiin. Pahojen voimien poistamiseksi tai sitten hyvien voimien kutsumiseksi soitettiin kelloja  ja soitettiin torvia. Savu ja meteli suojeli myös laitumelle päästettyä karjaa petoeläimiltä.

Vappuun liittyy monia muitakin uskomuksia, taikuuksia ja jopa noita. Nykyään vapun tunnusmerkkeihin kuuluvat ilmapallot, serpentiinit ja usein myös karnevaalimainen tai juhlavastikkin pukeutuminen.

Perinteinen Vappu juoma on sima, jota voi kotonakin valmistaa. Sen kanssa nautitaan tippaleipiä ja munkkeja.

Laitetaanpa puhdistukset ja suojaukset sekä energiat kohdilleen. Soitellaan…

Comments Off on Vappu